Vaihdan toistaiseksi työpaikkaa teho-osastolta silmäkeskuksen leikkaussaliin. Mielenkiinnosta kokeilen nyt säännöllistä päivävuoroa ja miten se vaikuttaa palautumiseen, jaksamiseen, treenaamiseen ja kaikkeen arkielämään. Teholla olen tehnyt yö painotteista työvuorolistaa ja työ on erittäin kuormittavaa sekä henkisesti että fyysisesti. Kyse on usein potilaan hengenvaarasta ja vaikka pyrimme kaikki parhaamme tekemään siellä, aina ei onnistu ihmistä pelastaa. Se stressaa ja kuormittaa myös hoitohenkilökuntaa. Ihmiskuolemat, vakavasti vammautuneet tai esimerkiksi lapsipotilaat ovat erittäin vaikeita potilaita hoitaa teho-osastolla, kun akuuttitilanne on juuri käsillä. Omaisten hätä on suuri ja siihen on erittäin tärkeä panostaa omaa henkistä tukea. Se, miksi teholla olen tykännyt olla töissä, on toisaalta haastava työ. On ihana nähdä potilaiden toipuvan vaikeista asioista ja työ antaa paljon tietoa ja hyötyä myös omaan elämään vapaa-ajalla. Teholla on myös erittäin hyvät ja ihanat työkaverit. On kiva kun on kiva porukka paiskia hommia.
Kävin silmäkeskuksella näyttämässä nenääni tässä taannoin ja aloitan ensi maanantaina siellä työt. Mielenkiintoista kyllä nähdä, koska en ole ainakaan 10 vuoteen tehnyt pelkkää päivätyötä 😀 Tiedä häntä, millaiset vieroitusoireet tulevat… Ainakin myös siellä vaikutti olevan hyvinkin huumorintajuista ja rentoa porukkaa, joten kivahan tuonnekin on kokeeksi hypätä remmiin.
Positiivista on se, että salitreenini saan säännöllisiksi ja myös aamulenkin ehdin tehdä, koska työt alkavat vasta 7:30. Se huono puoli, että kaikki salitreenit ovat nyt iltapäivällä, jolloin sali on tupaten täynnä. Toisaalta olen niin pieni, että ehkä minäkin mahdun mukaan 😉
Olen nauttinut siitä, kun aamukahvin jälkeen saan painella eläkeläisten kanssa puntille kuuntelemaan Kirkaa ja hauskoja juttuja pukukoppiin. Nyt salitreenini osuvat toisaalta jatkossa myös siihen aikaan, kun lapsi on kotona. Aikaisemmin kävin aina lapsen koulupäivän aikana ja ilta on sitten kiva puuhata muuta. Onneksi tyttö alkaa olla jo siinä iässä, ettei äidin läsnäolo kiinnosta, vaan nyt juostaan jo kavereiden luona.
Katsotaan mihin asti näin mennään. Toistaiseksi työsopimus on toukokuun loppuun, mutta jos jatkoa seuraisi niin kisatkin menisivät sitten säännöllisen työajan ja yöunien puitteissa, mikä ei olisi lainkaan huono asia.
Vuorotyössä oli oma opettelunsa ruoka-asioiden (varsinkin yö syömisen kanssa), mutta nyt se helpottuu kyllä huomattavasti. Mielenkiinnolla eteenpäin 🙂
– Tanja
