Nordic Fitness Expo 2017

Nordic Fitness Expo, eli kehonrakennuksen ja Fitness-lajien SM-kisakarkelot ovat nyt ohi tältä syksyltä. Itse odotan näitä messuja aina kuin kuuta nousevaa, koska pääsen tapaamaan ystäviäni muilta paikkakunnilta ja muutenkin samanhenkistä porukkaa.

Alkuun meinasi olla kylmä rinki peffan ympärillä, kun olin vuokrannut kerrostaloasunnon booking.comin kautta Nastolasta. Itse tykkään vuokrata asunnon. Haluan kokata itse ja haluan tilaa ja rauhaa, mitä ei hotelleissa oikein ole. Matkalta yritin soittaa naiselle, jolta oli määrä hakea avaimet. Nainen osoittautui venäläiseksi, hän vastasi puheluuni ”Da?” ja löi luurin korvaan. Jouduin pysähtyä jo Pälkäneen abc:lle selvittelemään asiaa. Onneksi kuitenkin minuun otettiin yhteyttä toisesta numerosta ja sain suomenkielisen henkilön langan päähän 😀 Hän toimitti minulle avaimet ja oli muuten erittäin täsmällinen ja hyvä yhteydenpito. Tykkäsin! Nastolastahan ajaa sen 20 min. Lahteen eli eipä ollut välimatkallakaan pilattu.

Nutri Works pystytti nyt viime vuotta isomman osaston messuille, jossa häärin aminohappodrinkkien parissa muiden likkojen kanssa 🙂 Oma ranne oli aikaisemmin ottanut siipeensä, joten voimakisan vetäminen kahvakuulan kanssa ei onnistunut millään.. Siitä onneksi otti voimamiehen koppia ja aika valtaisa jono siinä ympärillä häärikin. Palkintona oli laadukkaat Nutri Works -gripperit.

Jälleen tapasin uusia ja ”vanhoja” NW-tiimiläisiä ja joka ikinen kerta se varmistuu, että samanhenkiset ja samanlaisella korvienvälillä varustetut ihmiset ovat näköjään löytäneet toisensa 😀 Sopivasti erilaista porukkaa, ollaan me häslääjät ja sit on nämä rauhallisuuden perikuvat. Asia, josta olen niin iloinen ja ylpeä meidän tiimissä on se, että meillä on koko ajan rento ja iloinen meininki ständillä. Naurua, vitsejä, iloista tekemistä. Nutri Works- osastolla ei jäykkää menoa nähty <3

Osasto oli Lohilon kanssa yhteinen, 360 astetta myyntitiski, jossa tarjolla oli protskujäätelöö sekä Nutri Worksin uutta BCAA Green Applea ja EAA Tropican Fruit -drinkkejä varustettuna kivalla mukilla ja pillillä. Rantabaariteemalla. Lattiakin oli hiekan värinen ja meillä oli kukkaleit kaulassa. Tosin, voimakimppu Pekka ei moista leitä kaulaansa huolinut. Anton The Boss käski minun pitää käsistä kiinni, jotta hän saa väkisin nakattua lein Pekan kaulaan.

Käytiin tosin Satu Javaruksen kanssa ”vieraissakin” eli kierreltiin naapuriosastojen patukkatarjoilut läpi ja ihan kivoja välipaloja löytyikin.

Nutri Works -urheilijoita oli kisaamassa ja menestystäkin tuli karkeloissa. Ensivuonna toivottavasti olen itsekin lavalla ja katsotaan miten käy.

Vilkaiskaa Nutri Worksin Facebook- tai Instagram -sivuilta matskua NFE:stä!

-Tanja