Minun suosikkini on Joint WorX!

Päälajinani on BodyFitness ja kilpailuhistoriaa on jo vuodesta 2005. Kilpaurani parhaimpia saavutuksia ovat mm. Euroopanmestaruus sekä kolme kertaa Fitness Classic voitto.
Ikää tulee ja treenivuosiakin alkaa olla jo jokunen takana (n. 20 -vuotta). Suurimmaksi osaksi nämä vuodet on treenattu kovaa, tavoitteellisesti kilpailuihin (lue VOITTOON tähdäten). Kilpailujakin on ollut lähes vuosittain, parhaimmillaan jopa viidet kilpailut vuoden sisään. Esim. vuonna 2011 Fitness Classic, MM – Karsinta, SM- kisat, MM- kisat ja vielä loppuvuodesta PM-kisat.

Kroppa on joutunut vuosien aikana kovalle rasitukselle ja nivelet ovat olleet koetuksella. Myös lisäravinteiden merkitys on korostunut, kun ajattelen juurikin palautumista kovan rasituksen jäljiltä.

Suosin puhtaita, laadukkaita lisäravinteita, joissa olisi mahdollisimman vähän käytetty mitään ylimääräisiä raaka-aineita kuten väri-, makeutus- tai sidosaineita. Nutri Works on hyvä esimerkki tällaisesta ”apteekkikelpoisesta” laadukkaasta lisäravinnesarjasta. Joint Worx on Nutri Works- tuoteperheen uusin tulokas, josta tuli heti oma suosikkituotteeni. Se onkin ollut päivittäin käytössä.

Tuote sisältää tarkoin valikoidun yhdistelmän nivelten hyvinvointiin vaikuttavia tehoaineita. Kaikkiaan 9 tehoainetta, vieläpä puhtaana jauheena, mikä mielestäni on todella iso plussa. Tehoaineita nivelille ovat mm. kollageeni, glukosamiini ja kondroitiinisulfaatti. C -vitamiinin terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavat tekijäthän me jo paremmin tiedämmekin. Kupari taas vaikuttaa sidekudoksiin. Maun parantamiseksi jauheeseen on lisätty vain omenahappoa sekä luontaista sitruuna-aromia.

Itse vedän tätä lusikalla iltaisin suoraan mitalla suuhun ja vettä perään. Suositeltava annostus kuitenkin on 1 mittalusikallinen (noin 5 g) sekoitettuna veteen. Toki jauhetta voi sekoittaa myös palautusjuomaan tai tehdä vaikkapa mehujääpuikkoja esim. sekoittamalla tuotetta hyvänmakuiseen BCAA jauheeseen ”nimimerkillä kokeiltu on!”.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan kaikille, joiden nivelet joutuvat kovalle rasitukselle. Tämä olisi myös oiva tuote pukinkonttiin – vinkvink ?

Tiina Vaskelainen
Ifbb Fitness pro

0