Kilpailut peruttu

Tämä on jo vanha uutinen, kevään Fitness Classic siirrettiin ensin kesäkuulle ja peruttiin sitten kokonaan. Minusta äärimmäisen hyvä päätös, koska pandemia ei ole leikin asia.

Tiedon saatuani dieetti luonnollisesti loppui heti. Puhdasta sapuskaa kitusiin isoja määriä. Mieleni ei ollut mitenkään huono tästä päätöksestä, enkä ollut juuri järkyttynytkään. Arvasin, että näin käy, kun ennusteita lueskeli koronaviruksen etenemisestä.

Viikon olen nyt levännyt kokonaan ja nyt aloitin kotona treenaamisen. Minulla on kuminauha, kepit ja mutkatanko, johon saa kivasti painoja. Keppi-kuminauha -yhdistelmä on ihan lyömätön. Sillä voi tehdä aina ylätaljasta ojentajaliikkeeseen, vaikka jos jotakin. Tänään tein hitailla toistoilla sumomaveja mutkatangollani 5 sarjaa. Aika pitkät sarjat tuli, mutta hyvän treenin sain tehtyä! Suorin jaloin maastavedot kaveriksi perään 5 sarjaa ja lopuksi muutama sarja vielä kyykkyjä ja ghr lattialla, niin mikä ettei lihasmassa pysyisi. Ulkonakin pystyy tekemään pistoolikyykkyjä, vatsaa penkillä ja roikkuen ym.

Minulle oli automaattisesti selvää se, että punttisalille en enää astu, kun kriisi on tätä luokkaa. Tuen toki omaa kotisaliani Nokian Liikuntamaailmaa maksamalla kuukausimaksun, mutta menen sinne vasta, kun viranomaisten suositukset höllenevät. Syy on se, että olen sairaanhoitaja ja koen, että se on velvollisuuteni. Jos itse kamppailen kulkutautia vastaan ja kehotan ihmisiä pysymään kotona, miksi minulla olisi oikeus mennä? Nyt on nimenomaan kyse velvollisuuksista, ei oikeuksista.

Tiedän, että varsinkin oma kotisalini on varmasti yksi puhtaimmista ja turvallisimmista paikoista tällä hetkellä. Siellä ei ainoastaan tehostettu siivousta, vaan tuotiin kaikkialle käsidesit ja puhdistusaineet laitteita varten. Asiakkaat ovat kaikki mukana ja noudattavat sääntöjä! Kuitenkin oma periaate tulee automaattisesti vastaan.

Olen ollut aikoinaan teho-osastolla vuosia töissä. Siirryin leikkaussaliin kaksi vuotta sitten. Nyt kaikki suunniteltu leikkaustoiminta on ajettu alas ja tehotaitoisista hoitajista on huutava pula. Siispä lomani peruttiin ja menen takaisin teho-osastotyöhön ajaksi x. Sairaalassa työskentelevät ovat aina etulinjassa ja koen myös suojelevani muita sillä, että pysyn kotona kaiken sen ajan, mitä pystyn.

Minusta kotitreeni on ihan mukavaa vaihtelua saliin, toki muutamat välineet sitä helpottavat. Leuanvetotanko löytyy myös ja sillä saa vatsan ja selän hyvin treenattua. En tiedä, miten treenille tulee olemaan aikaa, mutta pyrin tekemään sitä aina kuin pystyn. Hyvä kunto auttaa jaksamaan myös raskaassa työssä.

Jatketaan dieettiä sitten, kun kulkutauti on kaadettu ja pystyy täysillä panostamaan kisoihin!

Pysykää terveinä!