18kk olkapään kuntoutusta, onni vai epäonni?

Toukokuussa 2016 vasemmassa olkapäässäni vihlaisi kesken penkkipunnerruksen. Siitä alkoi puolentoista vuoden jakso, joka meni tiivistetysti näin: Ensin vaiva diagnosoitiin väärin rintalihaksen kiinnityskohdan repeämäksi ja käytännössä olin vain penkkaamatta kolmisen kuukautta. Vaiva kuitenkin palasi heti penkkitreenien alettua. Seuraavaksi diagnoosi osui oikeaan ja olkapäästä leikattiin luupiikki, joka kulutti kiertäjäkalvosimen jännettä. Kuntoutin olkapäätä puolisen vuotta, jonka jälkeen ilmeni, että myös AC-nivel samasta olkapäästä vaatii leikkauksen. Kesäkuun alussa luuta hiottiin taas ja kuntoutin olkapäätä puolisen vuotta, ennen kuin sillä kesti penkata huoletta. Puolitoista vuotta siis meni, etten voinut täysipainoisesti harjoitella heikointa lajiani, mutta oliko se vain menetettyä aikaa?

Sanoisin, että kokonaisuus kallistuu plussan puolelle. Penkkitekniikkani ja yläkropan lihasmassa olivat ennen varsin puutteellisia. Tein kuntoutuksena paljon bambupenkkiä eli penkkiä lasikuitutangolla, josta roikkuu kahvakuulia vetokumeista. Tanko on todella holtiton, eikä sillä voi penkata käyttäen vain käsivoimia varsinkaan isommilla painoilla. On pakko opetella saamaan selkä ja jalat mukaan nostoon. Lamppu syttyi myös minun kovassa päässäni ja tätä kautta hoksasin koko kropan käytön tärkeyden penkkipunnerruksessa. Voisi melkeinpä sanoa, että jos penkkitekniikkasi on huono, hanki jokin vamma, hah! On pakko oppia penkkaamaan oikeilla lihaksilla ja kroppa tiukkana pakettina, tai muuten sattuu. Sain myös lisää lihasmassaa, koska varsinkin heti leikkauksien jälkeen en voinut punnertaa mihinkään suuntaan, mutta bodasin koko ajan kivun sallimissa rajoissa niin paljon kuin pystyin. Molempien leikkausten jälkeen ylätalja onnistui jo alle viikko leikkauksesta ja erilaiset ojentajaliikkeet 1-2 viikon päästä. Sain varsinkin yläselkään ja olkapäihin paljon kaivattua lisätukea.

Vaikka kokonaisuudessaan kokemus oli välillä melko masentava ajanjakso, niin näen sen silti todella tärkeänä oppina voimanostourallani. On noin 30 % todennäköisyys, että samat vaivat joudutaan leikkaamaan myös oikeasta olkapäästä. Jos näin käy, niin silloin

  • kuntoutan olkapäätä enemmän ja kauemmin vaivaamalla olemattomilla painoilla ja loputtomilla toistoilla vipunostoja ja muita olkapäätä kuntouttavia liikkeitä
  • kerron kolmella kirurgin kertoman ennusteen tervehtymisajasta, koska ei pienestäkään luunhionnasta näköjään parane täysin parissa kuukaudessa
  • en kyykkää suora tanko niskassa lainkaan ennen kuin olkapää on terve, jarruttaa pahasti paranemista
  • en edes yritä penkata isommilla painoilla ennen kuin olkapää sen kestää. Luukalvot paranevat ainakin minulla hitaasti, eikä niiden paranemista nopeuta kipua vasten tehdyt punnertamiset. Siihen asti on vain jaksettava tehdä kaikkea muuta.

Nyt tammikuun alussa olkapää ei ole vieläkään 100 % kunnossa, mutta pystyin kuitenkin jo punnertamaan 200kg paidalla ensimmäistä kertaa elämässäni. Tuntuu mahtavalta, että viimein voin taas penkata!

-Pekka Räihä

 

0